Sade ei haitannut Pyhä-Häkin retkellä
Bussilastillinen innokkaita retkeilijöitä kokoontui
Kansalaistoiminnankeskus Mataran pihaan lauantaiaamuna 10. syyskuuta. Retken
tarkoituksena oli juhlistaa Japan 15-vuotista taivalta ja viettää mukava päivä
saarijärveläisessä Pyhä-Häkin kansallispuistossa. Sääennuste ei luvannut
aurinkoa tai edes poutaa ja ensimmäiset sadepisarat putoilivatkin bussin
ikkunaan auton kaartaessa moottoritielle.
Puolitoistatuntinen matka taittui mukavasti vieruskaverin
kanssa rupatellen. Kansallispuiston reunalla ikkunamaisema muuttui
totaalisesti: tiheä, luonnontilainen metsä, jossa luppo- ja naavapartaiset puut
nousivat paksusta sammalikosta, toi lähinnä mieleen sormusten herrain maisemat.
Metsän päällä roikkuva sumu vielä lisäsi dramaattista vaikutelmaa. Tulossa
olisi ilmeisen jännittävä ja mielenkiintoinen päivä.
Perillä kansallispuiston portilla odottaneet Jämsän
ammattiopiston eräopasopiskelijat ottivat ryhmämme siipiensä suojaan. Tilanne
oli jännä myös heille, sillä retken aikana opiskelijat suorittivat näyttökokeen
sekä eräopastuksessa että nuotioruokailussa. Esimakua oppaiden taidoista
saatiinkin heti portilla: herkulliset sienitäytteiset rieskat ja mukillinen mehua
sekä tuhti tietopaketti retken käytännön asioista saattelivat meidät matkaan
kohti määränpäätämme, Kotajärven nuotiopaikkaa.
Nuorekkaat keski-ikäiset
Pyhä-Häkin kansallispuisto on upea paikka. Onneksi se ei
1700-luvun isojaossa kelvannut kenellekään, vaan jäi valtiolle joutomaaksi.
Sinänsä metsässä ei ollut mitään vikaa, sillä alueella kasvoi runsas puusto,
mutta vesistöjen puuttuessa puita ei saanut kuljetettua myytäväksi. Myös alueen
suot olivat liian vetisiä eikä niistä ollut viljelymaaksi.
Metsän puusto on keski-iältään 250 vuotta vanhaa ja vanhin
puu 500-vuotias, käsittämätöntä! Vaikka maailma on muuttunut puiden ympärillä
hurjalla tavalla, ovat ne sitkeästi kasvaneet valtaviin mittoihinsa vuosirengas
vuosirenkaalta. Myös metsä niiden ympärillä on muuttunut, sillä alueella on vuosien
saatossa riehunut lukuisia metsäpaloja. Jykevät männyt ovat kuitenkin
säästyneet paloilta paksun kilpikaarnansa avulla, joka muodostuu vähintään
150-vuotiaisiin mäntyihin. Palojen jäljet näkyvät edelleen puiden tyvissä hiiltyneinä
läikkinä.
Karpaloita, suppilovahveroita ja maistuvat nokipannukahvit
Ryhmämme kulki kirjavana raitana pitkin märkiä polkuja ja
liukkaita pitkospuita. Tahti oli sopivan rauhallinen, sillä matkalla ehti
katsella myös ympärilleen. Kansallispuisto oli hiljainen, lintujakaan ei juuri
näkynyt ja suopursun hentoinen tuoksu leijaili ilmassa. Nevaa ylittäessämme jonomme
pysähteli tuon tuosta: otettiin selfieitä yksin ja ryhmässä, ihmeteltiin rahkasammalen
vihreitä ja punaisia sävyjä ja maisteltiin karpaloita. Marjat olivat tosin
vielä raakoja ja kaipasivat vielä ensimmäisiä pakkasia, mutta maistuivat silti
syksylle. Suon oranssi ruska hehkui upeasti, vaikka päivä oli muuten harmaa.
Miltähän se olisi näyttänyt auringon paisteessa?
Retkemme määränpää, nuotiopaikka, sijaitsi aivan Kotajärven
rannalla. Siellä meitä odotti maukas uutispuuro, puolukka-pihlajanmarjakeitto,
nuotiolla valmistettu omenahyve sekä nokipannukahvit! Voi että, ne maistuivat
hyviltä!
Sateesta huolimatta retkeläiset vaikuttivat tyytyväisiltä
päivään. Ihmiset olivat aamulla katsoneet sääennusteen ja osanneet varautua
lämpimillä vaatteilla ja sadeasuilla. Moni myös totesi, että aurinkoisella
säällä olisi vain tullut kuuma ja lisäksi olisimme saaneet riesaksemme inhottavat
hirvikärpäset. Moni retkeläinen oli tyytyväinen myös mukavasta
suppilovahverosaalistaan. Itselle jäi päällimmäisenä ajatus: tänne on tultava
uudestaan!