Sade ei haitannut Pyhä-Häkin retkellä

Bussilastillinen innokkaita retkeilijöitä kokoontui Kansalaistoiminnankeskus Mataran pihaan lauantaiaamuna 10. syyskuuta. Retken tarkoituksena oli juhlistaa Japan 15-vuotista taivalta ja viettää mukava päivä saarijärveläisessä Pyhä-Häkin kansallispuistossa. Sääennuste ei luvannut aurinkoa tai edes poutaa ja ensimmäiset sadepisarat putoilivatkin bussin ikkunaan auton kaartaessa moottoritielle.

Puolitoistatuntinen matka taittui mukavasti vieruskaverin kanssa rupatellen. Kansallispuiston reunalla ikkunamaisema muuttui totaalisesti: tiheä, luonnontilainen metsä, jossa luppo- ja naavapartaiset puut nousivat paksusta sammalikosta, toi lähinnä mieleen sormusten herrain maisemat. Metsän päällä roikkuva sumu vielä lisäsi dramaattista vaikutelmaa. Tulossa olisi ilmeisen jännittävä ja mielenkiintoinen päivä.

Perillä kansallispuiston portilla odottaneet Jämsän ammattiopiston eräopasopiskelijat ottivat ryhmämme siipiensä suojaan. Tilanne oli jännä myös heille, sillä retken aikana opiskelijat suorittivat näyttökokeen sekä eräopastuksessa että nuotioruokailussa. Esimakua oppaiden taidoista saatiinkin heti portilla: herkulliset sienitäytteiset rieskat ja mukillinen mehua sekä tuhti tietopaketti retken käytännön asioista saattelivat meidät matkaan kohti määränpäätämme, Kotajärven nuotiopaikkaa.

Nuorekkaat keski-ikäiset

Pyhä-Häkin kansallispuisto on upea paikka. Onneksi se ei 1700-luvun isojaossa kelvannut kenellekään, vaan jäi valtiolle joutomaaksi. Sinänsä metsässä ei ollut mitään vikaa, sillä alueella kasvoi runsas puusto, mutta vesistöjen puuttuessa puita ei saanut kuljetettua myytäväksi. Myös alueen suot olivat liian vetisiä eikä niistä ollut viljelymaaksi. 

Metsän puusto on keski-iältään 250 vuotta vanhaa ja vanhin puu 500-vuotias, käsittämätöntä! Vaikka maailma on muuttunut puiden ympärillä hurjalla tavalla, ovat ne sitkeästi kasvaneet valtaviin mittoihinsa vuosirengas vuosirenkaalta. Myös metsä niiden ympärillä on muuttunut, sillä alueella on vuosien saatossa riehunut lukuisia metsäpaloja. Jykevät männyt ovat kuitenkin säästyneet paloilta paksun kilpikaarnansa avulla, joka muodostuu vähintään 150-vuotiaisiin mäntyihin. Palojen jäljet näkyvät edelleen puiden tyvissä hiiltyneinä läikkinä.

Karpaloita, suppilovahveroita ja maistuvat nokipannukahvit

Ryhmämme kulki kirjavana raitana pitkin märkiä polkuja ja liukkaita pitkospuita. Tahti oli sopivan rauhallinen, sillä matkalla ehti katsella myös ympärilleen. Kansallispuisto oli hiljainen, lintujakaan ei juuri näkynyt ja suopursun hentoinen tuoksu leijaili ilmassa. Nevaa ylittäessämme jonomme pysähteli tuon tuosta: otettiin selfieitä yksin ja ryhmässä, ihmeteltiin rahkasammalen vihreitä ja punaisia sävyjä ja maisteltiin karpaloita. Marjat olivat tosin vielä raakoja ja kaipasivat vielä ensimmäisiä pakkasia, mutta maistuivat silti syksylle. Suon oranssi ruska hehkui upeasti, vaikka päivä oli muuten harmaa. Miltähän se olisi näyttänyt auringon paisteessa?

Retkemme määränpää, nuotiopaikka, sijaitsi aivan Kotajärven rannalla. Siellä meitä odotti maukas uutispuuro, puolukka-pihlajanmarjakeitto, nuotiolla valmistettu omenahyve sekä nokipannukahvit! Voi että, ne maistuivat hyviltä!  

Sateesta huolimatta retkeläiset vaikuttivat tyytyväisiltä päivään. Ihmiset olivat aamulla katsoneet sääennusteen ja osanneet varautua lämpimillä vaatteilla ja sadeasuilla. Moni myös totesi, että aurinkoisella säällä olisi vain tullut kuuma ja lisäksi olisimme saaneet riesaksemme inhottavat hirvikärpäset. Moni retkeläinen oli tyytyväinen myös mukavasta suppilovahverosaalistaan. Itselle jäi päällimmäisenä ajatus: tänne on tultava uudestaan!